lauantai 4. elokuuta 2012

28. heinäkuuta 2012

Lagos, Portugali


Aamuyöllä 26. päivä, kun olimme enää vain noin 30 merimailin päässä Lagosista, tuuli tyyntyi täysin. Muutaman tunnin kuluttua se virisi onneksi uudelleen, ja jatkoimme matkaa kuuden solmun tuulessa lähes kolmen solmun nopeudella kohti Lagosia. Laskimme ankkurin Lagosin aallonmurtajan kupeeseen iltapäivällä ja saatoimme vihdoin huokaista helpotuksesta.


Seuraavana aamuna ajoimme jollalla maihin sopimaan laituripaikasta ja järjestämään hinauksen. Laituripaikan saannissa ei ollut vaikeuksia, sillä marinassa oli lähes joka toinen venepaikka tyhjänä. Suuri osa veneistä oli kuulemma poistunut Lagosista, kun korkeasesongin hinnat olivat astuneet voimaan. Nyt meillä oli siis paikka mihin viedä vene, mutta hinauksen järjestäminen ei ollutkaan yhtä helppoa. Marina kieltäytyi hinauksesta ja kehotti meitä kääntymään paikallisen telakan Sopromarin puoleen.


Sovimme telakan kanssa, että Sarema hinattaisiin marinaan seuraavana aamuna klo 9, jolloin olisi vielä tyyntä. Odottelimme klo 10.30 asti, ja koska ketään ei ollut vieläkään ilmestynyt paikalle, soitimme Sopromariin. Kumivene oli kuulemma juuri tulossa, mutta se ei veisikään meitä sisälle marinaan vaan ainoastaan marinan vastaanottolaituriin. Emme olleet uskoa korviamme, ja yritimme selvittää asiaa Sopromarin kanssa puhelimitse. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, ja hinaus alkoi jonkin ajan kuluttua melkoisen kalabaliikin jälkeen. Vastaanottolaiturilla oli kuitenkin odottamassa kaksi marinan miestä, jotka ottivat nyt ohjat käsiinsä. He sitoivat Sareman laituriin siksi aikaa, kun odottelimme nostosillan aukeamista. Sopromarin miesten puheista huolimatta hinaus jatkui siis aina laituripaikalle asti, missä samat kaksi marinan miestä olivat jälleen vastaanottamassa köysiä. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin! Vaihde on nyt remontissa ja valmistunee ensi viikolla. Heti kun pääsemme taas moottoroimaan, Sarema siirretään Portimaon telakalle maihin odottamaan kunnostustoimia.

Tilastotietoja Etelä-Amerikan retkestämme:

Carriacou, Grenada  - Lagos, Portugali
                      - aikaa kului 1 v 2 vrk 3 h 20 min
                      - matkaa kertyi 14.851 nm

Buenos Aires, Argentina – Lagos, Portugali
                      - matkaa kertyi 8.555 nm
                      - merellä vietettiin 74 vrk
                      - ankkurissa tai satamissa vietettiin 16 vrk                     
                      - keskimääräiseksi päivämatkaksi tuli 115,6 nm


Olemme toistaiseksi purjehtineet 67.353 merimailia eli noin kolme kertaa maailman ympäri vastaavan matkan. Eikä purjehtimisemme viimeaikaisista vaikeuksista huolimatta lopu tähän, vaan jatkuu näillä näkymin jälleen ensi keväänä. Tällöin suuntaamme Sareman keulan huomattavasti kylmemmille vesille, olemmehan edelleen matkalla Alaskasta Alaskaan!


SUOTUISIA TUULIA KAIKILLE! 
toivottaa Sareman miehistö

perjantai 27. heinäkuuta 2012

26. heinäkuuta 2012



22. heinäkuuta 2012


Merellä

37° 12,034’ N, 18° 47,440’ W




Saavuimme Hortaan aamupäivällä, otimme tankit täyteen, ilmoittauduimme sisään Faialiin ja kiinnityimme sitten meille osoitettuun laituripaikkaan. Kaunis Hortan kaupunki oli entisellään. Kävimme syömässä peixe na pedraa samassa mukavassa ravintolassa kuin vuonna 2003, seurustelimme muiden purjehtijoiden kanssa Peter Café Sportissa, vuokrasimme auton päiväksi ja tutustuimme saareen ja sen kukkaloistoon. Ajoituksemme oli erinomainen, koska hortensia-aidat kukkivat vielä komeasti. Lattekin pääsi pitkästä aikaa maihin, ensimmäistä kertaa sitten Martiniquen, ja oli tietysti innoissaan.


Pekka jätti muiston käynnistämme marinan betonilaituriin, kuten perinne vaatii. Tuottaa kuulemma huonoa onnea, jos näin ei tee. Näimme laitureilla useita tuttujen purjehtijoiden tekemiä maalauksia ja tapasimme myös tuttuja purjehtijoita, jotka olivat tehneet samaan aikaan Pekan kanssa remonttia Carriacoulla.


Viiden aurinkoisen ja tuulettoman päivän jälkeen emme enää jaksaneet odottaa tuulen nousemista, vaan lähdimme 17. päivä noin 1000 mailin legille kohti Portugalia. Sääennuste oli yksitoikkoinen eli ainakin viisi ensimmäistä vuorokautta tyyntä, mutta tällä kertaa tankit olivat täynnä ja ruokaa tietysti riittävästi. Pohjoistuulta on tiedossa kahdeksi viimeiseksi päiväksi, uskokoon ken haluaa. Delfiinejä on nähty rasvatyynellä merellä päivittäin, mutta valaita ei suurista toiveistamme huolimatta ensimmäistäkään.



25. heinäkuuta 2012


Edelleen merellä

36° 59,509’ N, 12° 03,201’ W

Mahtoikohan Hortan laiturille tehdyssä maalauksessa olla jotain vikaa, sillä onnea se ei ainakaan meille tuonut. Eilen repeytyi keulavantti kannen kiinnikkeestä, luultavasti Brasilian vasta-aallokon ryskytys oli tehnyt tehtävänsä. Hitsaamalla siitä tietysti selviää, mutta se ei onnistu merellä.


Ettei olisi liian helppoa, tänä aamuna havaitsimme, että Buenos Airesissa korjattu vaihteisto ei enää toimi. Siellä vaihde oireili niin, että eteenpäin vaihteen kytkinlevypakka oli selvästi kulunut, ja se korjattiin. Nyt näyttää siltä, että levypakkaa ei ehkä uusittukaan, koska se luistaa vain kolme kuukautta remontin jälkeen.


Soitettuamme Mepratuotteelle saimme tietää, että laakeria vasten oleva pronssinen painerengas, joka säätää pakan tiukkuuden, pitää myös uusia levypaikan uusimisen yhteydessä. Jos näin ei tehdä, alkaa kytkinpakka luistaa, kuten meillä on nyt käynyt. Täytyy pyytää marinan jollaa hinausapuun laituriin mentäessä, kunhan sinne saakka ensin päästään. Eteneminen on hidasta ilman genoaa, ja ilman konetta matkantekomme hankaloituu entisestään. Onneksi saimme kiinnitettyä keulavantin viereiseen tukevaan korvaan muutaman tunnin työllä. Nyt matka jatkuu II-genoalla ja isommalla jibillä. ETA perjantai näyttäisi todennäköiseltä jopa tuuliennusteenkin mukaan. Tämänkertainen Atlantin ylityksemme on ollut kuin tervanjuontia, mutta onneksi loppu häämöttää!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

12. heinäkuuta 2012


Porto das Lajes, Flores

39° 22,800’ N, 31° 10,060’ W

Atlantilla ajelehtiessamme seurasimme suurella mielenkiinnolla vedenalaista elämää, olihan tyynellä merellä helppo nähdä delfiinit ja pintaa syvemmälläkin uivat kalaparvet. Parvi Atlantin täplädelfiinejä tuli hetkeksi Sareman keulaan leikkimään, mutta kun veneemme ei liikkunut oikeastaan mihinkään, delfiinit kyllästyivät ja poistuivat pian paikalta. Alla olevasta kuvasta näkyy, kuinka liikkumattomia sekä ilma että meri tuolloin olivat.


Ryhdyimme bongaamaan myös karanneita lepuuttimia, jotka näkyivät tasaisella merenpinnalla mailien päähän. Kokoelmamme helmi on nyt punainen jättikokoinen poiju, joka on merkinnöistä päätellen peräisin USA:n rannikolta.


Seisovan ilman piristyttyä heikoksi tuuleksi, käynnistimme jälleen moottorin, ja styyrpuurin puoleisen tankin viimeisillä pisaroilla pääsimme kuin pääsimmekin Floresin eteläiseen lahteen Porto das Lajesiin. Saaren lähellä olevien virtausten innostamana Pekka heitti parhaaksi kokemamme sinivalkoisen tupsuvieheen mereen, ja vähän ennen ankkurilahteen tuloa saimme kalan, joka oli jälleen meille tuntematonta lajia, mutta paistettuna suorastaan suussasulavaa.


Kelluessamme vielä merellä meihin otti VHF:llä yhteyden lähistöllä ollut norjalaisvene, jossa oli neljän hengen miehistö. He kertoivat ajelehtineensa viimeiset 10 vuorokautta, koska heillä oli polttoainetta jäljellä vain 20 litraa. Virinnyt tuuli auttoi myös nämä radiosta tutut norjalaiset Lajesiin satamaan, jonne he saapuivat päivä meidän jälkeemme iloisina ja helpottuneina. Myöhemmin samana iltana ankkurilahteen tuli vielä kolme muuta alusta eli Atlanti alkaa vähitellen tyhjentyä veneistä.


Lajesin ankkurilahteen saavuttuamme laskimme jollan heti veteen, mutta menimme vasta seuraavana aamuna rantaan. Satamamestari oli meitä laiturilla vastassa ja otti meidät ystävälliseen huomaansa. Saapumisraporttia kirjoittaessaan hän kertoi meille kaiken mahdollisen kotisaarestaan Floresista ja sen asukkaista ja vei meidät vielä polttoaineasemalle lounaalle lähtiessään. Saimme tilattua 140 litraa polttoainetta jerrykannuissa toimitettuna vielä samana päivänä laiturille, josta kuskasimme ne jollalla veneelle. Huomenna matka jatkuu alkuperäiseen kohteeseemme eli Faialin Hortaan, jonne on matkaa Floresista vain 133 mailia. ETA Horta 13.7. klo 11.00.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

7. heinäkuuta 2012


Atlantilla


Olemme edenneet viimeiset kymmenen vuorokautta lähes pelkästään konevoimin. Tänä aikana ilmapuntari on noussut 1026 mb:sta 1033 mb:iin, mistä se ei ole hievahtanutkaan kolmen viime vuorokauden aikana. Olemme nyt ajaneet toisen tankin lähes tyhjäksi ja jättäneet styyrpuurin puoleiseen tankkiin varoiksi polttoainetta noin 100 mailin ajoon.


Polttoaineen loputtua paapuurin puoleisesta tankista jouduimme sammuttamaan koneen eilen klo 19.30 paikassa 40° 42’ N, 37° 25’ W. Olemme sen jälkeen ajelehtineet noin kahden solmun nopeudella koilliseen. Jatkamme näin niin kauan, kunnes tuulta löytyy. Hortaan on matkaa vain runsaat 400 mailia, mutta ETAa on tässä vaiheessa turha edes arvailla. Olemme parhaillaan laivareitillä, ja kauppalaivoja on näkynyt lähes päivittäin. Myisiköhän joku niistä meille polttoainetta?

1. heinäkuuta 2012


36° 56,998’ N, 45° 45,666’ W

Ruokahuolto on taas vähäksi aikaa turvattu! Vaihdoimme vieheitä useamman kerran ja löysimme lopulta juuri sen oikean. Suomen lipun värinen tupsu oli vedessä vain muutaman minuutin, ja saaliina oli parin kilon mahi-mahi. Merellinen elämä on viime päivinä muutenkin vilkastunut. Olemme nähneet useaan otteeseen sekä valaita että delfiinejä, ja eilen veneen vieressä ui lähes koko päivän niin suuri kala, että luulimme sitä ensin delfiiniksi. Oivalsimme, että kysymyksessä olikin kala, kun emme nähneet sen nousevan lainkaan pintaan hengittämään. Lopullisesti tunnistimme sen tonnikalaksi, kun se hyppäsi ilmaan jahdatessaan lentokalaa. Tonnikala ui aivan veneen rinnalla iltahämärään asti, olisikohan se ollut seuraa vailla. 

Tuulettomuus vaivaa edelleen, ja konetta on ollut pakko käyttää, jotta pääsisimme pohjoiseen. Herbin mukaan 38-39 latitudilla pitäisi olla tuulta 15 solmua S-SE, ehkä Hortaan saakka. Olemme kuitenkin jo varmistaneet, että Floresilla, Azorien saariston läntisimmällä saarella, on myös mahdollista tankata. Polttoaineemme riittää, jos saamme tuulta pariksi päiväksi. Matkaa Hortaan on tällä hetkellä noin 800 mailia. Optimistinen ETA sunnuntaina 8. heinäkuuta.

27. kesäkuuta 2012


31° 49,871’ N, 51° 18,206’ W


Martinique-Horta -puoliväli ohitettiin tänä aamuna. Matkaa on nyt jäljellä alle 1200 mailia eli noin 10 päivää. Kolmen vuorokauden sääkartat näyttävät reitillemme korkeapainetta ja tyyntä, mutta ennusteet onneksi muuttuvat. Toivossa on saada sivumyötäinen muutaman päivän kuluttua, kun matalapaineeksi muuttuneen Debbyn häntä saavuttaa meidät. Juuri tällä hetkellä tuulta on sen verran, että saatamme pitkästä aikaa jopa purjehtia. Olemme laskeneet myös vieheen veteen, koska sargasso-levän määrä on oleellisesti vähentynyt. Ostimme Martiniquelta muutaman uuden vieheen, ja toivelistalla on pieni tonnikala tai mahi-mahi eli kultamakrilli.


Tyypillisesti keskisellä Atlantilla seilaavia portugalinsotalaivoja alias purjemaneetteja on alkanut taas näkyä, mutta valaat ja delfiinit loistavat edelleen poissaolollaan. Muutama lentokala on eksynyt kannelle, mutta muuten tapahtumat ovat viime aikoina olleet vähissä. Onneksi aika kuluu seuratessa säätilan kehittymistä.

24. kesäkuuta 2012


Juhanin päivänä


Olemme ensimmäistä kertaa olleet yhteydessä sääprofeetta Herbiin. Hänen mukaansa meidän pitäisi edetä pohjoiseen, mutta kun sekä tuuli, kaikki kaksi solmua, että maininki tulevat pohjoisesta, ainut meille järkevä suunta on koillinen. Siispä jatkamme koilliseen koneella niin kauan, että tuulta löytyy. Meksikonlahdella oleva matalapaine, hurrikaani Debby, on liikkumassa, mutta kaikki kolme käytettävissämme olevaa lähdettä antavat sille erilaisen ennusteen. Myös Herb kertoi, ettei hän ole koskaan aikaisemmin nähnyt näin suurta eroa eri lähteiden ennusteissa. Koska hurrikaanien hännät eivät perinteisesti ole tulleet Bermuda-Azorit -linjan eteläpuolelle, olemme päättäneet toistaiseksi pysytellä siellä Herbin ohjeista huolimatta. Jos menisimme pohjoiseen, etäisyytemme Azoreille kasvaisi, ja joutuisimme kulkemaan matkan takaisin mahdollisiin tuuliin päästyämme.


Kalastus on ollut mahdotonta Karibialta lähdön jälkeen sargasso-levän takia. Levä on tällä kaudella levinnyt etelään aina Rio de Janeiron tasolle, suurinta haittaa siitä on kuitenkin Karibian alueella. Tuore kala toisi tervetullutta vaihtelua ruokavalioomme, sillä ilman saalista ateriat menevät piakkoin purkkiruoan puolelle. Tuoreruoasta on jäljellä enää pari tomaattia ja muutama omena. Punaviiniä onneksi on riittävästi, tosin riippuen matkan lopullisesta kestosta. 

21. kesäkuuta 2012


24° 44,380’ N, 57° 57,073’ W


Martiniquen pohjoiskärjessä tuuli ja virta olivat viheliäisiä, mutta parin tunnin taistelun jälkeen pääsimme hyviin tuuliin. Virtausten takia jouduimme kuitenkin auttamaan koneella aina Dominican itäpuolelle asti, jotta pystyimme ohittamaan Guadeloupen itäpuolen saaret turvallisesti. Saimme purjehtia lähes viikon, kunnes saavuimme Azorien korkean laitamille, ja kone oli taas otettava avuksi tuulen hiivuttua. Olemme tähän saakka edenneet melko tarkkaan vuoden 2003 reittiä, tosin hieman idempänä. Matka jatkuu tällä hetkellä  hiljalleen heikkenevässä tuulessa.


Olemme ottaneet sääfaxit päivittäin sekä New Orleansista että Bostonista ja niiden lisäksi GRIB filesin. Olemme aikaisemminkin havainneet New Orleansin ja Bostonin samalle alueelle antamissa ennusteissa melkoisia eroja. Tällä hetkellä meistä pohjoiseen oleva matala on New Orleansin ennusteen mukaan 'tropical storm', jossa tuuli on 45 solmua, kun taas  Bostonin mukaan se on normaali matala, jossa tuulta on 25 solmua. GRIB files on tällä kertaa Bostonin kanssa samaa mieltä. Olemme aikamme kuluksi seurustelleet myös amerikkalaisen 'Maritime Netin' kanssa. Sieltä saatu sääennuste noudattaa tarkoin New Orleansin tulkintaa. Yritämme nyt hyödyntää ennusteita ja päästä mahdollisimman nopeasti matalan (olipa se sitten tropical storm tai ei) eteläreunaan 25 solmun länsituuliin, joiden pitäisi olla noin 28 latitudin pohjoispuolella. Riittääkö nopeutemme, vai karkaako tuuli itään, jää nähtäväksi. Kaikkien lähteiden mukaan joudumme moottoroimaan korkeapaineen keskuksen tyynen alueen läpi eli 1-2 vuorokautta.


Hortaan on matkaa vielä 1697 mailia eli parisen viikkoa, edellyttäen, että tuulta löytyy. Meillä on polttoainetta noin 1000 mailin moottorointiin, mutta jostakin pitäisi saada tuulta sen yli meneviin maileihin. Toivomme parasta, mutta pelkäämme pahinta, sillä Azorien korkean paha maine ei todellakaan ole tuulesta temmattu!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

13. kesäkuuta 2012

Le Marin, Martinique


Saavuimme maanantaina 11.6. tutulle Le Marinin ankkuripaikalle. Hämmästyksemme oli melkoinen, kun totesimme sekä Sainte Annen että Le Marinin ankkuripaikkojen olevan ruuhkaan saakka täynnä veneitä, vaikka olemme hurrikaaniajan puolella. Jollalaitureissa on jollia jopa enemmän kuin sesonkiaikana.

Jotta mikään olisi liian helppoa, nyt toinenkin perämoottorimme ryppyilee. Ajoimme vuoroin soutaen venetelakan rantaan, jossa saimme kuulla, että telakalla ollut perämoottorihuolto oli lopettanut toimintansa tammikuussa, mutta Fort de Francessa remontti ehkä onnistuisi. Saimme mutkien kautta selville, että uuden marinan puolella on mies, joka tekee perämoottoriremontteja. Löysimmekin paikan, mutta sen ovet olivat kiinni. Seuraavaksi yritimme tehdä tuloselvitystä, mutta tullin toimisto oli jo ehtinyt sulkea ovensa. Palasimme veneelle jatkamaan perämoottoriremonttia tuoreen patongin, valko- ja sinihomejuustojen sekä ranskalaisten viinien kera ystävällisen naapuriveneilijän hinaamana.



Vanhempaa perämoottoriamme ei saada korjattua ilman varaosia, joita täällä ei ole, mutta uudemman 15 hv:n koneen saimme sentään toimimaan, mutta vain täydellä kaasulla. Joudumme siis ajamaan 20 solmun vauhdilla aina laituriin saakka, mikä on mielenkiintoista varsinkin Riitalle, joka on keulassa jollan kiinnitysvastaavana!



Menimme eilen uudestaan tekemään tuloselvitystä vain todetaksemme, että tullin toimisto ei aukeaisi sinä päivänä lainkaan. Tänään toimisto oli kuitenkin auki, ja olemme nyt selvittäneet itsemme sekä sisään että ulos maasta. Seuraavaksi menemme ruokaostoksille, sitten tankkaamaan, minkä jälkeen siirrymme Sainte Annen lahdelle, missä puhdistamme Sareman pohjan kaulasimpukoista. Huomenna purjehdimme Petit Anse d’Arlehen, jonne ankkuroidumme perinteisen tavan mukaan päiväksi snorklaamaan, ja ylihuomenna matka jatkuu kohti Azoreja. Meidän pitäisi päästä Hortaan noin kolmessa viikossa edellyttäen, ettemme juutu Azorien korkeaan.  Peter Cafe Sport, täältä tullaan!

tiistai 12. kesäkuuta 2012

7. kesäkuuta 2012

07° 28,221’ N, 53° 01,082’ W



Viime päivinä tuulta on riittänyt. Saderintama toisensa jälkeen on noussut idästä ja pitänyt tuulen sivu- tai sivumyötäisenä 20 ja 30 solmun välissä. Muutaman kerran on tullut kiire löysätä purjeita pahimpien puuskien kohdalla, mutta vain muutamaksi minuutiksi. Meno on ollut mahtavaa, ja olemme tehneet uusia ennätyksiä. Paras vuorokausimatkamme koskaan on nyt 203,8 mailia ja 12 tunnin ennätys 102,1 mailia. Nopeus nousi eilen useaan otteeseen yli 13 solmun, parhaimmillaan 13,4 solmuun. Tuulen jatkettua nousuaan pienensimme purjeita, ettei mitään rikkoutuisi. Nopeus pysyy silti yli 8 solmussa. Koneet näyttävät ETA Martinique sunnuntaina, mutta maanantai lienee realistisempi. Käännämme aamulla kurssin kohti Martiniquen eteläkärkeä. Silloin itäpuolellamme oleva mahdollinen vastavirran alue on kokonaan ohitettu. Reittimme kulkee Barbadosin länsipuolelta niin läheltä saarta, että meillä on mahdollisuus saada siitä näköhavainto, ensimmäinen laatuaan koko pitkän purjehdusuramme aikana.



Olemme uittaneet viime viikot vuoron perään kaikkia jäljellä olevia vieheitämme, ja lopulta pieni, vihreä mustekala tuotti tuloksen. Saimme eilen vihdoinkin kunnon saaliin, puolentoista kilon painoisen raidallisen kalan. Vaikka kala jäi tunnistamatta, söimme sen suurella ruokahalulla. Näyttää siltä, että sekä tuulten jumalat että Ahti ovat meille viimeinkin suosiollisia!     



4. kesäkuuta 2012

02° 40,854’ N, 46° 07,506’ W


Lähdimme Itaparicasta kovan tuulen takia vasta keskiviikkona. Tankkasimme sekä dieseliä että vettä tankit täyteen Bahia Marinassa ja pääsimme jatkamaan matkaa noin viiden aikaan iltapäivällä. Tuulten ja Salvadorin edustalla olevan riutan vuoksi jouduimme seuraamaan lähes tulojälkiämme puoleen yöhön asti, jolloin saimme sopivan tuulikulman ja pääsimme riutan ohi takaisin avomerelle. Jatkoimme hyvässä tuulessa Brasilian rannikkoa seuraten, koska virtauskarttojen mukaan siellä piti olla meille myötäinen virta, kuten olikin. Recifen ohitettuamme yritimme edelleen seurata rantaa, mutta virtausten vuoksi se tällä kertaa osoittautui mahdottomaksi. Niinpä menimme ulommas merelle, missä virtaukset olivat suotuisampia.

Brasilian koilliskulman jälkeen saimme vastaisen tuulen ja jouduimme siksi menemään melko kauas ulkomerelle, josta palasimme halssin vaihdon jälkeen takaisin rannan tuntumaan. Guyananvirta auttoi etenemistämme huomattavasti, mutta palasimme takaisin avomerelle hakemaan tuulikarttojen lupaamia reippaampia tuulia, joita emme kuitenkaan löytäneet. Pysyttelimme varsin kaukana Amazonasin suiston virtauksista perustuen menomatkan kokemuksiin. 



Purjehdusohjeiden mukaan ITCZ (Inter Tropical Convergence Zone) eli Doldrums vaikuttaa päiväntasaajan ja 5 astetta pohjoista latitudin välillä. Käytännössä se tarkoittaa päiväntasaajan tyveniä. Ylitettyämme päiväntasaajan tulimme tyveneen 25 minuuttia pohjoista, ja siitä saakka olemme moottoroineet ja kiroilleet kahdesta suunnasta tulevaa maininkia ja puuttuvaa tuulta. Olemme nyt yli 3 astetta pohjoista, ja tuuli osoittaa vihdoin elpymisen merkkejä. Amazonasin vaikutusalue alkaa olla ohitettu, ja Martiniquelle on matkaa enää noin 1000 mailia eli 7-8 vrk. Vuorokausimatkamme ovat kohentuneet alle 100 mailista tämän hetken noin 150 mailiin, ja loppumatkalla meillä pitäisi olla pasaatituuli lähes idästä yhdistettynä solmun parin myötävirtaan. Odotuksemme ovat siis korkealla!




Olemme kalastaneet edelleen uutterasti ilman suurempaa tulosta. Saimme muutama päivä sitten lähes puolen kilon painoisen lentokalan, joka oli tarttunut silmästään koukkuun. Söimme nyt ensimmäistä kertaa lentokalaa ja totesimme sen lihan varsin mauttomaksi. Jatkamme siis aikaisempaa linjaamme ja heitämme lentokalat kannelta takaisin mereen. Meressä on kyllä muutakin kuin lentokalaa, koska menetimme jälleen vieheen, jonka vaijeritapsi oli purtu poikki. Olemmekin päättäneet jatkaa kalastusyrityksiämme tarvittaessa aina viimeiseen vieheeseen asti.

maanantai 21. toukokuuta 2012

21. toukokuuta 2012


18.5.2012

Salvador Bahia

Etenimme viimeisen viikon kohtalaisen reippaasti, vaikka tuulet olivatkin suurimman osan aikaa edelleen turhan vastaisia (milloinkahan ne pasaatituulet löytyvät!). Tulimme Abrolhos-saarten ja niiden itäpuolella olevan matalikon välistä ja seurasimme sen jälkeen rannikkoa oletetussa Brasilianvirran vastavirrassa. Viimeiset päivämatkat olivat 145 mailin luokkaa, ja se on meille paljon. Viimeisten vuorokausien aikana tuuli oli myötäistä ja aallokko, virrasta johtuen, melkoisen keinuttavaa. Lähes koko genoa ja isosta puolet tiukasti keskellä rullausta vaimentamassa toimi parhaiten. Nopeudestamme johtuen saavuimme Salvadoriin harmittavan aikaisin eli yöllä klo 01. Marinat ovat auki vain päivisin, joten ankkuroimme Salvadorin kahden marinan väliin kovassa tuulessa ja svellissä sateen piiskatessa kantta.


Heräsimme klo 04 siihen, että istumalaatikossa oli kaksi nuorta miestä, jotka olivat omien sanojensa mukaan tulleet suojaan sateelta ja tuulelta. Ymmärsimme tietysti heti, mistä oli kysymys, ja käskimme kovalla äänellä ”vieraitamme” poistumaan välittömästi veneestä. Kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan vihaisista huudoistamme huolimatta, Riitta kiipesi istumalaatikkoon. Kun hän näki toisen miehen vieressä veitsen, hän sieppasi sen käteensä ja huusi PEKKA, ASE, ASE, ASE!!! Roisto tempaisi veitsen pois Riitalta, mutta tällöin Pekka oli jo ehtinyt ottaa esiin valopistoolin ja ladata sen. Ilmeisesti latausäänet kertoivat miehille, että nyt oli syytä pitää kiirettä, ja molemmat sukelsivat siitä paikasta yli laidan. Näimme toisen uivan rantaa kohti, mutta toinen ryöstäjistä hävisi yön pimeyteen. Heidän veneensä oli edelleen Sareman kyljessä, mistä Riitta työnsi sen keksillä irti, ja vene lähti ajelehtimaan kovassa svellissä kohti aallonmurtajaa. Riitta olisi kiukuissaan ampunut valopistoolilla veneeseen, mutta Pekkaa hetken kuunneltuaan totesi, ettei se ehkä olisi järkevää. Pekka nimittäin muistutti, että olimme Brasiliassa itse asiassa laittomasti, sillä meillä ei ollut aikomustakaan käyttää kahta päivää sisään- ja uloskirjoittautumisiin, vaan tarkoituksemme oli ainoastaan ottaa vettä ja polttoainetta, minkä jälkeen poistuisimme takaisin merelle. Vieressämme palava vene olisi lähes takuuvarmasti tuonut viranomaiset paikalle. Tapaus oli mielestämme kuitenkin niin vakava, että päätimme informoida siitä VHF:llä Capitaniaa = harbour master = laivasto. Sieltä ei kuitenkaan vastattu. Seuraavaksi kutsuimme luotsia, joka vastasikin, ja kuultuaan selostuksemme soitti Capitaniaan, joka kutsui meitä hetken kuluttua portugaliksi. Luotsi toimi välissä tulkkina, ja kerroimme, mitä oli tapahtunut. Harbour master oli lähinnä kiinnostunut siitä, oliko kukaan loukkaantunut ja oliko mitään varastettu. Kun vastasimme, ettei ollut, heidän mielenkiintonsa loppui siihen. Harbour masterin mielestä ankkuripaikka on vaarallinen, mitä se aivan ilmeisesti onkin. Mutta minkähän takia asialle ei tehdä mitään, vaikka Capitania sijaitsee aivan ankkuripaikan vieressä? Onko asia niin, että Capitanialle on huomattavasti tärkeämpää se, että he saavat kaikki lähes 40 kymmenin leimoin varustettua lomakettaan arkistoihinsa sekä veneen saapuessa että sen lähtiessä kuin se, että he takaisivat vierasveneiden turvallisuuden aivan ikkunansa alla olevalla ankkuripaikalla!!!
Merkillistä tässä tapauksessa oli se, että Riitta oli ottanut ryöstön mahdollisuuden puheeksi jo saapuessamme Salvadoriin. Hän oli jopa katsonut sanakirjasta valmiiksi tilanteeseen sopivia termejä kuten ”armado” ja ”bastardo”, ja jälkimmäistä sanaa hän käyttikin ahkerasti solvatessaan rantaan pakenevaa ryöstäjää. Keskustellessamme aiheesta, Pekka oli ollut sitä mieltä, että ryöstäjät valitsevat kohteensa veneen saapuessa, laativat sitten suunnitelman ja tulevat veneelle vasta joko toisena tai kolmantena yönä. Tiedämme nyt, ettei näin ole!

Näimme aamulla, kun kalapaatti tuli mereltä hinaten ryöstäjien venettä. Se ei sittenkään ollut uponnut Riitan pahantahtoisista ajatuksista huolimatta. Veneen avulla olisi varmasti helppo tunnistaa ryöstäjät. Viranomaisista ei ole kuitenkaan kuulunut mitään. Aseellinen ryöstö on ilmeisesti niin jokapäivänen tapahtuma Salvadorissa, että jos ketään ei tapeta, viranomaiset eivät edes kirjaa tapausta, puhumattakaan siitä, että he yrittäisivät ottaa tekijät kiinni. Ilmeisesti Brasilian maine varkaiden maana ei ole vailla totuuspohjaa. Meillä valopistooli on tästä lähtien valmiustilassa ja helposti saatavilla niin kauan kuin olemme lähelläkään maata!
Koska tuuli pysytteli 20-30 solmussa, ja marinaan osui kohtalainen svelli, päätimme jättää tankkaamisen väliin ja lähdimme suojaisempaan ja turvallisempaan ankkuripaikkaan. Olemme nyt Itaparicassa, käymme täällä kaupassa ja täytämme tavan mukaan kaikki vesipullot Itaparican elämää pidentävällä vedellä. Palaamme Salvadoriin tankkaamaan vasta, kun keli on parempi, ja jatkamme sitten matkaa saman tien.

20.5.2012

Itaparicassa


Olemme edelleen ankkurissa. Tuuli on ollut reipas, jopa niin, että sähköä on jäljellä akuissa vielä 85%, kiitos tuuligeneraattorin. Pekka hyödynsi sateetonta hetkeä ja laski jollan veteen. Pitkään seissyt perämoottorimme vaati tunnin suostuttelun, ennen kuin se suostui käynnistymään. Sitten olikin jo seuraava saderintama näkyvissä ja tuuli jälleen nousussa, joten emme menneet vielä maihin. Tutkittuamme tuulikarttoja totesimme, ettemme tule lähtemään täältä muutamaan päivään.
Täällä on yllättävän paljon veneitä. Paikan suosio on ymmärrettävää, sillä kylä on kaunis, marinasta saa vettä ja tarvittaessa laituripaikan, netti on käytettävissä, kauppa on lähellä, lahti on suojainen ja ennen kaikkea turvallinen. Salvadoriin pääsee lautalla, jos pitää hoitaa paperitöitä, lentää jonnekin tai vaihtaa miehistöä. Vain polttoaine puuttuu, ja sitä varten poikkeamme Salvadorissa ennen kuin jatkamme matkaa, toivottavasti jo tiistaina.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

16. toukokuuta 2012

Buenos Airesin jälkeen

3.5.2012

Pääsimme lauantaina 28.4. tankkauksen jälkeen vihdoin liikkeelle. Saimme sateesta huolimatta kuskattua 700 litraa jerrykannuilla veneeseen, josta 560 litraa suppilolla tankkeihin ja loput kannuissa takaboksiin. Moottoroimme klo 13:n sillan avauksella ulos marinasta, ja puoli tuntia sen jälkeen olimme ulkona satamasta. Ensimmäinen hurja kokemus oli heti aallonmurtajan jälkeen, kun vesibussi Buquebus pyyhkäisi takaamme muutaman kymmenen metrin päästä täydessä kiihdytyksessä. Käänsimme perän aaltoa vasten, mutta se nousi siitä huolimatta kannelle. Peityimme mustiin pakokaasuihin, ja meteli oli hirvittävä. Siinä vietiin matkustajia viikonloppuvisiitille Montevideoon.


Rio de la Platan suistossa on satoja laivoja ankkurissa. Ankkurialueet näyttävät yöllä pikkukaupungeilta, koska laivoilla on kansivalot päällä. Laivaliikenne on varsin vilkasta, ja vaikka kuljimme väyläalueen ulkopuolella, oli oltava tarkkana. Alkumatka Montevideon tasolle oli reipasta tiukkaa vastaista, ja seuraava vuorokausi Punta del Esten tasolle reipasta ( yli 30 solmua) lievempää vastaista. Ensimmäisen kahden vuorokauden aikana etenimme lähes 300 mailia. Punta del Estestä suuntasimme syvempään veteen niin tiukasti kuin pääsimme olettaen tuulen pysyvän koillisessa ja päätimme pysyä Brasilianvirran sisäpuolella. Aamulla oli tunnustettava, että strategiamme oli väärä. Otimme GRIB filen ja totesimme, että ulos on mentävä. Olemme nyt 250 mailia rannikosta ulkona. mutta valitettavasti vielä Brasilianvirran vaikutuspiirissä. Tuuli on ollut hyvää purjehduskeliä, vaikkakin vastaista. Tuulikarttojen mukaan näyttäisi siltä, että jatkamme vielä noin 200 mailia itään, minkä jälkeen meillä pitäisi olla hyvä sivumyötäinen koilliseen. Yritimme kalastaa saavuttuamme puhtaisiin vesiin, mutta taas meni viehe. Pitänee siirtyä yksinomaan vaijeriperukkeisiin, koska vieheet alkavat käydä vähiin.


Toivomme saavaamme enintään parikiloisia kaloja, koska pakastimemme lopetti toimintansa Buenos Airesissa, onneksi kuitenkin ennen kuin se oli täytetty argentiinalaisella pihvilihalla. Uutta kompressoria emme saaneet hankittua, koska se olisi ollut tuontitavaraa. Siispä ostimme vain muutaman pihvin, jotka on jo syöty, samoin kuin salaatit. Kaalia ja omenoita on vielä jäljellä, mutta leipä alkaa myös olla loppu eli on ryhdyttävä leipomaan. Kaasua onneksi riittää, sillä saimme kaasupullomme täytettyä Buenos Airesissa.

8.5.2012

Olemme edenneet mukavasti 120 mailin keskimääräisiä päiviä. Olemme noin 400 mailia rannikosta Brasilianvirran ulkopuolella, kuitenkin pienessä vastavirrassa. Tänne saakka tuuli on ollut sivuvastaista lähes 20 solmua ja olemme tulleet Buenos Airesista jo 1200 mailia. Lähestymme Cabo Frion tasoa, jossa kuten nimikin kertoo, vesi on kylmää. Se johtuu Falklandinvirrasta, joka tuo kylmää vettä etelästä. Virran pitäisi olla syvällä ja nousta pintaan vasta Cabo Frion lähellä, mutta veneen liikkeistä päätellen virta sekoittaa vettä jo täällä. Koilliseen nouseva korkeapaine sai meidät kiinni eilen illalla, lopetti tuulen, ja siitä saakka olemme joutuneet moottoroimaan. Mutta kyllä tuuli taas nousee, ehkä jo huomenna.
Kokeilimme jälleen kalastusta, tällä kertaa oranssin kumisormikkaan sormesta tehdyllä mustekalalla. Laitoimme siihen vaijeriperukkeen edellisestä menetyksestä viisastuneina. Mutta kelpasi sekin jollekin suuremmalle kalalle, vaijeriperuke oli purtu ja nykäisty poikki. Lisäksi albatrossit ja liitäjät kiertelivät pyydystämme mielenkiinnolla, joten kalastusta jatketaan kun lintuja ei enää näy. Onneksi sormikkaissa on viisi sormea kummassakin.


Emme ole nähneet muuta liikennettä viiteen päivään. Luultavasti Cabo Frion kohdalla Rio de Janeiron vilkas liikenne tuo laivoja näkyviin. Vahdissa on kuitenkin oltava koko ajan, vaikka se onkin turhauttavaa.

10.5.2012

Toiveemme ei toteutunut. Korkeapaine pysähtyi paikalleen ja on nyt noin 1000 mailia itä-länsisuunnassa ja 400 mailia pohjois-eteläsuunnassa. Emme voi kiertää sitä idästä, ja lännessä on tarjolla 10 solmun vastatuuli yhdistettynä 2 solmun vastavirtaan. Moottoroimme pohjois-koilliseen lähes tyhjäkäynnillä, 3-3,5 solmun nopeutta ja toivomme saavamme tuulta ennemmin tai myöhemmin. Tuuliennusteet eivät näytä lupaavilta lähipäivinä, mutta muutakaan ei voi tehdä kuin jatkaa. Alkaa näyttää siltä, että on poikettava Brasiliaan tankkaamaan. Natal lienee sopivin, jos polttoaine riittää sinne saakka. Salvadorin poikkeama on noin vuorokauden pidempi ja Natal olisi virtausten kannaltakin hyvä. Siitä pääsee jatkamaan myötävirrassa. Emme edes ajattele tehdä tulo- tai lähtöselvitystä, koska se veisi kaksi päivää lisää pelkän byrokratian vuoksi. Natalissa käydessämme Yacht Club teki ilmoituksen puhelimitse ja niin se varmaan toimisi taas, vaikka olemmekin virallisesti ulkona Brasiliasta. GRIB files -tuulikartat ovat pitäneet hyvin paikkansa. Emme siis kärsi mitenkään Latinalaisen Amerikan sääfaxien puutteesta. Päiväntasaajan jälkeen New Orleans ja Boston ovat jälleen saatavilla, ja Karibian netti kuuluu myös melko etelään.


Olemme nyt Rio de Janeiron tasolla eli palaamassa tropiikkiin. Falklandinvirta ei myöskään enää vaikuta. Ilma on lämmennyt selvästi, eikä päivällä tarvita enää paitaa, ja yöllä makuupussi alkaa olla liikaa, vaikka olemme vielä 26°, noin 1500 mailia eteläisellä pallonpuoliskolla.

15.5.2012

Olemme olleet 17 vuorokautta merellä ja edenneet Buenos Airesista 1835 mailia. Tyyniä moottorointipäiviä on ollut muutama, ja yksi yö on vietetty piissä odottamassa tuulen kääntymistä. Pienin päivämatka on ollut 79 mailia ja paras 150 mailia. Meri on hyvin sekasotkuinen. Aallokko tulee kolmesta suunnasta ja virtaus kahdesta. Olemme jopa kerran tehneet piruetin, kun virtaus käänsi tuulen yli. Eteläinen Atlanti ei näytä antavan mitään ilmaiseksi. Genaakkeri repeytyi eilen, liikaa tuulta 14 vuotta vanhalle purjeelle. Viime yönä saderintama toi reippaan tuulen, pahimmillaan 42 solmua ja keskimäärin 25-30 solmua. Mutta nyt on taas kevyttä, vaikkakin vastaista. Koska polttoaine ei riitä Nataliin, menemme Salvadoriin, jonne on noin 5 vuorokauden matka. Virtauskarttojen mukaan rannan tuntumassa olisi ehkä myötävirta, ja tämä tuuli vie meitä juuri sinne.


Tuulikarttojen mukaan pasaati puhaltaa jo ennen Salvadoria. Purjehdusoppaat kertovat, että Buenos Airesista lähdetään ulos ja käännetään koilliseen, kun kaakkoispasaati on saavutettu. Olisimme saaneet jatkaa Afrikan rannikolle saakka kaakkoispasaatia etsimään. Sää on siis muuttunut kovasti. Tyventen osuus on moninkertaistunut samoin kuin kovan tuulen (gales), molemmat tietysti mukavien purjehduskelien kustannuksella. Perinteinen purjehdusreitti Kap Verden länsipuolelta olisi tällä kertaa johtanut tyvenessä kellumiseen ja osittaiseen vastatuuleen. Näyttäisi siltä, että vain voimakkaimpien pasaatituulten reiteillä tuuli puhaltaa edelleen perinteisesti, mutta reuna-alueilla ennustettavuus on hyvin huono. Onko syynä maapallon lämpeneminen, sademetsien hakkuut tms. Luultavasti kaikki yhdessä. Maapallo on yllättävän pieni. Olemme tehneet pitkän viivan kartalle 17 päivässä mateluvauhdillamme. Etelään tullessamme loimotti öisin taivaanrannassa peltoalan raivaajien kaskenpoltto. Maapallon tuhoaminen on kiihtyvässä vauhdissa. Brasilian talouden nousun seuraukset ovat näkyvissä. Mekin olemme valitettavasti menossa ostamaan lisää fossiilista polttoainetta.

16.5.2012

Yritimme edetä heikossa vastaisessa moottorin avulla, mutta todella heikoin tuloksin. Jouduimme Brasilian virtaan ja meno pysähtyi siihen. Matkalla rantaa kohti jouduimme varsinaiseen sekasotkuun. Parin metrin aallokko kolmesta suunnasta yhdessä lähes 2 solmun vastavirran kanssa sekoitti veden tosi pahasti. Mutta sitä ei kestänyt kauan, sillä muutamassa sekunnissa nousi 40 solmun sivutuuli, ja meille tuli kiire pienentämään purjeita. Siitä saakka on edetty pienin purjein hyvää vauhtia, ja Perkins on saanut levätä. Tämä on kolmas gale yhtä monen viikon aikana. Tuulitilastojen mukaan niitä ei olisi pitänyt olla yhtään. Päivän mittaan tuuli on hiipunut sopiviin lukemiin, 20-30 solmuun, mutta pitänee silti vielä kalastajat poissa alueelta, jonka läpi menemme yöllä. Hyvä niin, koska kalastusalukset eivät näy tutkassa, puisia kun ovat.


Tekniikan puolelle on kirjattava pilssipumpun muovisen rungon halkeaminen. Varapumppumme näyttää olevan samanlainen lelu, vaikka molemmat ovatkin kalleinta laatua, mutta kiinalaista tietysti, kuinkas muuten! Konehuoneessa pumppuremontissa hajosi vielä kiinalaisvalmisteinen ruuvimeisselikin käsiin. Siispä ostamme jatkossa aina kun mahdollista muualla kuin Kiinassa valmistettuja tuotteita. Valmistaakohan esim. Fiskars myös ruuvimeisseleitä?
Testasimme aikamme kuluksi veneen kaiteessa olleen turvavarusteen, jonka toimivuutta Riitta on aina suuresti epäillyt. Se on oranssin värinen muovikapseli, joka heitetään mereenpudonneen perään, ja siitä aukeaa automaattisesti salko, jossa on lippu. Sen englanninkielinen nimi on Inflatable danbuoy, ja se toimii samoilla painepulloilla kuin pelastusliivit. Kokeen tulos oli masentava. Lippusalko ponnahti terhakkaasti ylös vedestä, mutta erektio jäi vain noin 3 sekunnin pituiseksi. Lippusalossa oli aivan ilmeisesti reikä, jonka seurauksena salko taittui keskeltä ja hävisi näkyvistämme ensimmäisen aallon taakse. Uusi turvavarusteemme tulee olemaan taatusti mekaaninen, tukeva keppi, jolloin ei jää arvauksien varaan, näkyykö se vai ei!!!

torstai 26. huhtikuuta 2012

26. huhtikuuta 2012

Aikamme Argentiinassa on kulunut kuin siivillä. Buenos Airesin ja erityisesti argentiinalaisen tangon asiantuntija Telle Virtanen oli kertonut ystävilleen tulostamme, ja Mabel, Camila, Pertti, Antonio, Joaquin, Carolina, Adriana ja Juan ovat pitäneet meitä täällä kuin kukkaa kämmenellä. Olemme viettäneet ikimuistoisia iltoja Pertin, Mabelin ja Adrianan kodeissa, tutustuneet Buenos Airesiin ja sen lähialueisiin Mabelin välillä hiuksianostattavassa kyydissä, veneretkeilleet Rio de la Platan suistossa (Tigre), ahmineet vatsamme täyteen perinneruokia Mataderon Feriassa..., ja jossain välissä ehdimme viettää iltaa myös argentiinalaisten naapuriemme veneessä täällä pursiseurassa.


Puerto Madero osoittautui erinomaiseksi paikanvalinnaksi. Olemme aivan kaupungin keskustassa yhdessä vanhoista satama-altaista. Käytöstä poistettuja nostureita on jätetty laitureille muistuttamaan menneistä ajoista, ja satama-altaita reunustavat kauniit makasiinit on kunnostettu. Niiden katutasossa on ravintoloita ja kauppoja ja ylemmissä kerroksissa asuntoja, kuulemma kaupungin kalleimpia. Hankalana puolena on se, että kaikki venetarvikekaupat ovat keskustan ulkopuolella San Fernandossa, San Isidrossa tai Tigressä, mutta sinne pääsee onneksi kohtalaisen helposti junalla. Polttoaineen saantikin on osoittautunut hankalaksi. Se pitää tilata tankkiautolla satama-altaan reunalle, johon se tuodaan aamuyöllä, jolloin liikenne on vähäistä, ja tähän pitää saada lupa sekä palokunnalta että prefecturalta eli merivartiostolta.


Oleskelumme on venynyt kahdeksi viikoksi reistailevan vaihteiston takia. Löysimme onneksi Tigrestä hyvän korjaamon, jonka iäkäs omistaja puhui erinomaista englantia, mikä helpottaa aina asioiden hoitamista. Hän osoittautui alansa todelliseksi asiantuntijaksi ja teki remontin kahdessa päivässä. Tänä aikana hän oli opiskellut myös muutaman sanan suomea, ”Hyvä uutinen” ja ”Rakas ystävä”. Mikä liikuttavinta, samana päivänä kun olimme hakeneet korjatun vaihteiston, hän oli myöhemmin illalla jättänyt marinan portille meille pullon viiniä ja viestin, jossa toivotettiin suotuisia tuulia purjehduksellemme.


Olimme alunperin tilanneet polttoainetta perjantaiaamuksi ja tarkoituksemme oli poistua satama-altaasta klo 7, jolloin silta avautuu ensimmäisen kerran, mutta tämä suunnitelma veti vesiperän. Prefectura päästää vain yhden veneen päivässä tankkaamaan, ja joku toinen vene oli ehtinyt varata tankkausajan ennen meitä. Saimme lopulta järjestettyä asian niin, että meille tuodaan lauantaiaamuna jerrykannuissa polttoainetta pursiseuran portille, mistä kuskaamme ne veneelle ja tyhjennämme tankkiin. Ehkä hieman vaivalloinen ja vanhakantainen menetelmä, mutta pääasia on, että se toimii!


Huomenna menemme hyvästelemään viranomaiset eli kirjoittautumaan ulos Argentiinasta. Vaikka lähtömme onkin viivästynyt, sen ei pitäisi aiheuttaa ongelmia. Talvi lähestyy täällä etelässä, ja lämpötila on öisin jopa alle kymmenen astetta, mutta tuulten pitäisi olla meille nyt suosiollisempia ainakin purjelaivojen kapteeneille tehdyn oppaan mukaan (mitenkähän ilmastonmuutos on tähän vaikuttanut?). Tarvitsemme kaakon, jopa etelän puoleisia tuulia, joiden pitäisi olla vallitsevia toukokuussa, sillä Atlantille päästyämme käännämme Sareman keulan kohti pohjoista.


Tarkoituksemme on purjehtia pitkästä aikaa kotiin Portugaliin, mistä lähdimme toiselle Atlantin ylityksellemme vuonna 2004. Jatkuvat tekniset ongelmat ovat selvä merkki siitä, että Sarema kaipaa täydellistä huoltoa ja kunnostusta, kuten ehkä sen miehistökin. Mutta varsinainen syy suunnan muutokseen on se, että olemme päättäneet purjehtia Alaskaan aivan eri reittiä kuin alunperin suunnittelimme, mutta siitä enemmän myöhemmin. ETA Portugali kesä-heinäkuun vaihteessa.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

13. huhtikuuta 2012

Puerto Madero, Buenos Aires 

Teimme aamulla 10. päivä ulosselvityksen Uruguaista. Yritimme ostaa Punta del Estestä myös Buenos Airesin San Isidron alueen merikortin, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Lähdimme marinasta alkuiltapäivästä, ankkuroimme hetkeksi lahteen nostamaan jollan ylös ja käänsimme sitten keulan kohti Buenos Airesia. Taivas oli pilvessä, ja etelässä näkyi sadetta, mutta tuuli, se vähä mitä siitä oli enää jäljellä, tuli pitkästä aikaa oikeasta suunnasta. Moottoripurjehdittuamme noin puolitoista vuorokautta Rio de la Platan jokisuistossa me, ja noin miljoona hyttystä, saavuimme aamupäivällä Yacht Club Argentinoon, mistä meidät ohjattiin viereiseen Yacht Club Puerto Maderoon. Odottelimme satama-altaassa tunnin verran nostosillan aukeamista ja ajoimme sitten kapean kanavan läpi marinaan. Loppupäivän ohjelmaan mahtui enää maahantuloselvityksen tekeminen, ja tänään alkaa tutustuminen Buenos Airesiin!

perjantai 6. huhtikuuta 2012

2. huhtikuuta 2012


Punta del Este, Uruguai 34° 57,582’ S, 54° 56,963’ W 

Kyllästyimme moottoroimaan tyynellä Atlantilla sivumainingissa ja menimme muutamaksi päiväksi Uruguaihin. Ankkuroimme Maldonadon lahteen aallonmurtajan ulkopuolelle viiden metrin syvyyteen ja laskimme varmuuden vuoksi ketjua lähes 40 metriä. Menimme heti rantaan tekemään maanhantuloilmoitusta. Asia ei kuitenkaan sujunut aivan niin helposti kuin olimme toivoneet, sillä Immigration-toimistossa meille kerrottiin, että Brasilian papereistamme puuttui neljä sarjaa kopioita. Ne oli kuulemma kuitenkin helppo saada pääkadun varrella olevasta kioskista. Harhailtuamme aikamme kaupungin keskustassa löysimme turistitoimiston, pankkiautomaatin ja kaupan. Alkuun oli epäselvyyksiä Uruguain peson kurssista, mutta se selvisi lopulta vaihtokioskin seinästä, 1€ = 25 pesoa ja 1$ = 20 pesoa. Ruokakauppa osoittautui yllättävän monipuoliseksi, ja paikallisia viinejä oli tarjolla runsaasti noin puoleen hintaan Brasiliaan verrattuna. Löysimme lopulta myös kopiointikioskin, jonka kopiokone oli kuitenkin rikki. Painavien reppujemme kanssa emme jaksaneet enää lähteä etsimään toista kopiointipaikkaa, vaan palasimme marinaan, teimme ilmoituksen Hidrogafiaan eli satamatoimistoon ja menimme veneelle ottamaan kopioita kotikonstein. 


Illan hämärtyessä tähän asti tuuleton Atlanti muuttui kuin napista painaen. Tuuli nousi lounaasta, voimistui nopeasti ja puhalsi valitettavasti suoraan ankkurilahteemme. Korkein lukema yön aikana oli 56 solmua, ja aallokko matalassa vedessä sen mukaista. Ankkuriketjun varmistusköydet napsahtivat poikki, ja ketjua meni ulos parisen kymmentä metriä ennen kuin saimme asian hallintaan. Ankkurikin ryhtyi luistamaan, joten laitoimme koneen käyntiin ja ajoimme vasten aaltoja. Ehdimme ajautua noin 40 metriä kohti rantaa ennen kuin ankkuri otti kiinni, ja saatoimme hengähtää helpotuksesta. Tuuli laski aamuun mennessä siedettävään 35 solmuun, ja vene pysyi paikallaan, vaikkakin poukkoillen. Aamu valkeni vaahtopäiden keskellä, eikä jollalla ollut asiaa rantaan. 


Katsottuamme 10.4. tuuliennusteet päätimme tulla suojaan marinaan , jonne oli tullut myös Volvo Ocean Race -vene Groupama masto katkenneena. He tekivät yläosasta lyhyemmän maston ja lähtivät puolentoista vuorokauden kuluttua matkaan kohti lähellä olevaa etappisatamaa. Olemme nyt lujasti kiinni laiturissa, ja lankongi on taas pitkästä aikaa käytössä (viimeksi 2002 Välimerellä!). Latte pääsee kolmesti päivässä kävelylenkille, ja me saamme hoidettua kätevästi kauppa- ja muut asiat. Saamme myös nauttia tuoreista merenantimista. Satamasta saa ostaa kalafileitä suoraan kalastajilta, ja tullikamarin vieressä on pitkä rivi pieniä kojuja, joissa myydään paitsi kalaa myös katkarapuja ja simpukoita. Kalastajat perkaavat saaliinsa marinan perukoilla, missä merileijonat odottelevat suu auki perkuujätteitä.




Kohti Buenos Airesia


Ilha da Anchietalta Buenos Airesiin on matkaa noin 1000 merimailia. Koska kokemuksemme mukaan hyvät purjehduskelit ovat täällä harvinaista herkkua, kävimme ennen merelle lähtöä Saco da Ribeirassa tankkaamassa ja kuluttamassa viimeiset Brasilian reaisit. Ankkuroimme hetkeksi kylän edustalle (23° 30,253’ S, 45° 06,772’ W) ja laitoimme veneen matkakuntoon. Sitten vielä yöksi Anchietan lahteen ja aamulla matkaan.


Puolentoista vuorokauden jälkeen totesimme, että ilman moottoria matkanteosta ei tule mitään. Menimme noin 150 mailia rannikosta ulos, 1000 metrin syvyyskäyrän merenpuolelle hakemaan Brasilianvirtaa, jonka olisi pitänyt antaa meille lisävauhtia vähintään yhden solmun verran. Emme olleet enää vastavirrassa, koska ensimmäisen vuorokauden etenemä oli 135 mailia Perkinsin avittamana, mutta Brasilianvirtaa emme koskaan löytäneet.


Kun tuuli alkoi lopulta nousta, nostimme sisimmäisen keulastaagin fokan, mutta vain muutaman tunnin kuluttua kuului melkoinen pamahdus. Keulastaagin yläpää oli irti mastosta, jälleen kerran! Koska päivänvaloa ei enää ollut, päätimme laskea purjeen vasta seuraavana aamuna. Rullasimme purjeen sisään, laitoimme genaakkerin nostimen purjeen lisätueksi, sidoimme paketin kiinni ja jatkoimme matkaa. Tuuli jatkoi nousuaan ja jonkin ajan kuluttua se oli 35-40 solmua S/SW. Virtausten takia aallokko oli terävää ja veneen liikkeet holtittomia. Koska keulastaagin fokka roikkui pelkän nostimen varassa, panimme piihin välttyäksemme suuremmilta vahingoilta. Pysyimme piissä seuraavat 17 tuntia ja jatkoimme matkaa vasta, kun tuuli oli laskenut noin 25 solmuun, ja aallokkokin oli jonkin verran rauhoittunut. Jälleen kerran tuli todettua, että piihin pano on erinomainen tapa odotella kelin paranemista.


Aallokon tasaannuttua riittävästi, laskimme staagin purjeineen kannelle. Yläpään irtoamisen syyksi osoittautui T-päätteen katkeaminen mutkasta. Murtumiskohdasta näkyi, että se oli ollut lähellä katkeamista jo pitkään. Useamman tunnin uurastuksen jälkeen saimme purjeen pussiin, rullalaitteen puretuksi ja kaikki tavarat takakajuuttaan. Tuuli oli tällä välin tyyntynyt, jäljelle oli jäänyt 2-4 solmua enimmäkseen takaa. Kipparia tämä harmitti, mutta toinen miehistönjäsen ilahtui suuresti lähes rasvatyynestä merenpinnasta. Riitta kaivoi kameransa esille ja sai pitkästä aikaa otettua kuvia merilinnuista. Yritimme päivän aikana moottoripurjehtien hakea tuulia sääennusteen antamilta alueilta, mutta huonolla menestyksellä. Kalaa on myös yritetty pyytää, yhtä huonoin tuloksin. Huomenna mielen piristykseksi lettuaamiainen!



Venettämme oli seurannut jo parin päivän ajan joukko isoliitäjiä ilmeisesti saaliin!!?? toivossa. Neljäntenä purjehduspäivänä yksi linnuista nappasi nokkaansa vieheemme, vaikka se oli upotettu painolla suunnilleen metrin syvyyteen. Saimme nostettua linnun haavilla merestä, ja koukku irtosi sen nokasta heti, kun veto loppui. Lintu pääsi onneksi pelkällä säikähdyksellä, ja sen verran säikähdimme mekin, että kalastusyrityksemme loppuivat siihen. Niin kauan kuin lintuja on veneen ympärillä, koukkua ei laiteta veteen. Isoliitäjien parven reunamilla lenteli myös ensimmäinen Etelä-Atlantilla näkemämme albatrossi (Thalassarche chlororhynchos).


Viidentenä päivänä löysimme lopulta jonkin verran tuulta ja saimme nopeuden nousemaan yli viiteen solmuun. Etenimme vähän toista vuorokautta mukavasti 10 solmun täysmyötäisessä purjeet virsikirjalla, minkä jälkeen tuuli loppui jälleen. Tuulten puute kyllästytti lopulta niin, että päätimme poiketa muutamaksi päiväksi matkan varrella olevaan Uruguaihin, josta on enää vajaa kaksi vuorokautta Buenos Airesiin.